Re: Havaintoihin viittailu

[vastaus aiempaan viestiin]

Kirjoittaja: Heikki Hyhkö
Sähköposti:    -
Päiväys: 9.7.2007 16:52

>Kirjoittaja ei ole noudattanut "netikettiämme", johon on linkki
>keskustelupalstan alussa. Edellytämme, että jokainen kirjoittaa
>omalla oikealla nimellään eikä nimimerkillä tai tekaistulla nimellä.
>Kirjoitus oli myös hankalaa luettavaa ylipitkien rivien vuoksi;
>netiketissämme kerrotaan siitäkin, miten sellaiset vältetään.
>Olen yllä muuntanut viestin luettavampaan muotoon ja vastaan
>siihen, koska viesti on sisällöltään asiallinen.

Kiitos ja anteeksi

Tarkoitus ei ollut tehdä netttikettivirhettä eikä hankalasti luettavaa
viestiä. Ensimmäinen johtui siitä, että vastausta itse jonkin aikaa
metsästettyäni, keksin kysyä sitä täältä ja siinä jäi sitten palstan
tarkemmat kirjoitussäännöt lukematta. Viestin hankalalukuisuus taas
oli niin sanotusti housussa siinä vaiheessa (viestin lähetettyäni),
kun sen itse havaitsin.

Kiitokset joka tapauksessa neuvoista, joiden avulla sain kuin sainkin
tehdyksi itselleni kortteja jakelevan Sukron.

Hessu

Vastaukset:
[ei vastauksia]

Survo-keskustelupalstan (2001-2013) viestit arkistoitiin aika ajoin sukrolla, joka automaattisesti rakensi viesteistä (yli 1600 kpl) HTML-muotoisen sivukokonaisuuden. Vuoden 2013 alusta Survo-keskustelua on jatkettu entistäkin aktiivisemmin osoitteessa forum.survo.fi. Tervetuloa mukaan!

Etusivu  |  Keskustelu
Copyright © Survo Systems 2001-2013. All rights reserved.
Updated 2013-06-15.