Re: Lotto-ohjelma

[vastaus aiempaan viestiin]

Kirjoittaja: Seppo Mustonen
Sähköposti:    -
Päiväys: 31.10.2002 12:59

Olen jatkanut jonkin verran LOTTO-modulin kehittelyä ja se on
nyt mukana SURVO MM:n versiosta 1.27 eteenpäin.
Kun uusimmassa Survossa aktivoi kyselyn LOTTO?
saa luettavakseen mm. seuraavanlaista tekstiä:

Esiintyy monenlaisia käsityksiä siitä, miten moni pelatessaan
puhdasta onnenpeliä, kuten Lottoa, pääsee ennen pitkää voitolle.
Vaikuttaa siltä, että nuo voittomahdollisuudet arvioidaan todellista
paremmiksi, vaikka tiedetäänkin täysosuman epätodennäköisyys.
Lotossa voitolle päässeiden suhteellista osuutta säännöllisesti
peliin (esim. 10 vuoden aikana) osallistuneiden keskuudessa
ei ole mahdollista selvittää haastattelututkimuksilla, sillä
se edellyttäisi lottoilijoilta tarkkaa kirjanpitoa toiminnastaan.

Kun joku saa Lotossa esim. ensimmäisen kerran 6-oikein, sitä viisi
vuotta, viikottain, 12 rivillä pelattuaan ja nostaa siitä esim. 1500
euron palkkion, hän kokee voittaneensa, vaikka todellisuudessa jääkin
tappiolle, kun otetaan huomioon, paljonko siihenastinen pelaaminen on
(korkojen kera) maksanut.

Kysymystä todella voitollisten osuudesta lienee erittäin hankala
ratkaista pelkillä teoreettisilla laskelmilla. Tässä turvaudutaan
simulointiin eli mahdollisimman monen, kuvitellun lottoilijan vaiheiden
seuraamiseen ja tilastointiin.

Survon LOTTO-ohjelmassa käyttäjän tulee antaa mahdollisimman realistiset
arviot voittojen suuruuksien vaihtelusta voittoluokittain.
LOTTO olettaa kunkin pelaajan veikkaavan saman määrän (esim. 12) rivejä
52 kertaa kunakin tarkkailuvuonna.
On mahdollista seurata yksittäisen pelaajan tilannetta jopa
kierroksittain.
Kiinnostavinta on kuitenkin tarkastella suurta pelaajajoukkoa
ja hahmottaa mm. sitä, kuinka moni seuranta-aikana menestyy Lotossa
paremmin kuin sijoittamalla vastaavat panokset riskittömästi vaikkapa
pankkitilille.

Komennolla
LOTTO,L
seurataan Monte Carlo -menetelmällä (simuloimalla)
säännöllisesti Lottoa vakiopanoksin pelaavan kohtaloa
halutulla aikavälillä.
L on lopullisten tulosten alkurivi. Jos L puuttuu, tulostetaan
toimituskentän seuraavasta rivistä eteenpäin.

LOTTO-operaatiota ohjataan seuraavilla täsmennyksillä:

V7=<alaraja>,<yläraja>    Voittoluokan 7-oikein voittosumman rajat
V61=<alaraja>,<yläraja>   Voittoluokan 6-oikein + lisänro rajat
V6=<alaraja>,<yläraja>    Voittoluokan 6-oikein voittosumman rajat
V5=<alaraja>,<yläraja>    Voittoluokan 5-oikein voittosumman rajat
V4=<alaraja>,<yläraja>    Voittoluokan 4-oikein voittosumman rajat
Jokainen voitto arvotaan tasajakauman mukaisesti ko. väleiltä.

Lisätäsmennyksiä kuvattuna tässä oletusarvoineen:

Rivejä/kierros=12
Näyttöväli=1 vuotta     Tulostaulukon näyttöväli
Vuosia=10               Pelin kokonaiskesto vuosina
V7_lopetus=0            Arvolla 1 peluu loppuu, jos saadaan 7-oikein.
Tauko=0                 Ei taukoja. Tauko=1 keskeyttää tilapäisesti,
                        jokaisella näyttövälillä. Tauko=2 keskeyttää
                        jokaisen kierroksen jälkeen.
                        Napilla ENTER askel eteenpäin.
                        Napilla + jatkuvaan näyttöön eli Tauko=0.
                        Napilla . peli keskeytyy (jos Lottoajia=1)
Korkokanta=0 %          Pelimaksuille ja -voitoille lasketaan korkoa.
RND=rand(123456789)     (pseudo)satunnaislukugeneraattori siemenineen
Lottoajia=1             Useamman pelaajan tapauksessa (Lottoajia>1)
                        tulokset talletetaan tekstitiedostoon LOTTO.TXT
                        Kultakin pelaajalta tallentuvat tiedot:
                        Nro Saldo N7 N61 N6 N5 N4
                        missä Saldo on yhteenlasketun voittosumman ja
                        pelimaksujen erotus ja N7 jne. voittojen
                        lukumäärät voittoluokittain.
.......................................................................
Esimerkki 1:
V7=220000,4500000  (vaihteluväli vuosilta 2001-2002)
V61=4600,82000 (6 + lisänro.)
V6=600,2700
V5=23,67
V4=7,15

Rivejä/kierros=12
Näyttöväli=5 vuotta Vuosia=5 V7_lopetus=1
Tauko=0
Korkokanta=5 %

LOTTO / Tämän aktivointi tuottaa seuraavan tulostaulukon
Vuosia kulunut 5. Lottorivejä veikattu 3120.
Kierroksia 260. Rivejä kullakin kierroksella 12.    Odotetut määrät
7 oikein                   0 kpl            0.00 e         0.00020 kpl
6 oikein + lisänro.        0 kpl            0.00 e            0.00 kpl
6 oikein                   1 kpl         1234.40 e            0.05 kpl
5 oikein                   1 kpl           57.77 e            2.11 kpl
4 oikein                  42 kpl          509.39 e           35.21 kpl
3 oikein                 266 kpl
2 oikein                 829 kpl
1 oikein                1320 kpl
0 oikein                 661 kpl
                                         1801.56 = voitot yhteensä
Korko 5.00%                              2109.92 = maksut yhteensä
                                         -308.36 = erotus
.......................................................................
Esimerkki 2: Kokoava esimerkki voittamisen vaikeudesta
V7=220000,4500000  V61=4600,82000
V6=600,2700 V5=23,67 V4=7,15
Rivejä/kierros=12 V7_lopetus=0
Näyttöväli=10
Vuosia=10
Lottoajia=100000
Korko=5 %
LOTTO   / Tämä vie aikaa 1.6 GHz:n koneella noin 40 minuuttia!
SHOW LOTTO.TXT / Tulokset  Maksut:        4823.67

Kun siirretään kerätyt tiedot Survon datatiedostoon V esim. komennolla
FILE SAVE LOTTO.TXT TO V    / NAMES=1 FIRST=2
voidaan analysoida tuloksia.

Yhteenveto tuloksista:
----------------------
100000 lottoajaa siis pelasi 10 vuoden ajan 12 rivin viikkopanoksella.
Kun korkokanta on 5 %, voitolle pääsi 858 eli 0.86 % pelaajista.
Täysosumia tuli 38 kpl ja niillä ylsi ainakin 300000 e voitolle.
Tämä sopii hyvin yhteen odotetun täysosumien määrän kanssa, joka on
100000*10*52*12/C(39,7)=40.5697...
Yli 1 milj.euron voiton korkoineen saavuttaneita oli 28 kpl.
Lisäksi 1489-858=631 pelaajaa selvisi nimellisesti voitolle (Saldo>0).

Kaiken kaikkiaan yli 99 %:lle pelaajista lottoaminen oli
kannattamattomampaa kuin pelipanosten "riskitön sijoittaminen"
5 %:n korolla!!!

Suurimmat pelaajakohtaiset tappiot olivat luokkaa 8000 e (korko
mukaanlukien).

Korkotasolla ei ole sanottavaa vaikutusta pelin "tuloksellisuuteen".

Eli, todella paljon onnea Loton pelaajille!

-Seppo

Vastaukset:

Survo-keskustelupalstan (2001-2013) viestit arkistoitiin aika ajoin sukrolla, joka automaattisesti rakensi viesteistä (yli 1600 kpl) HTML-muotoisen sivukokonaisuuden. Vuoden 2013 alusta Survo-keskustelua on jatkettu entistäkin aktiivisemmin osoitteessa forum.survo.fi. Tervetuloa mukaan!

Etusivu  |  Keskustelu
Copyright © Survo Systems 2001-2013. All rights reserved.
Updated 2013-06-15.