SURVO MM Help System (web edition)

Kuvien piirrossa ja tekstien painatuksessa PostScript-puoli on entisellään.
Kuvaruutugrafiikassa (siis GPLOT- ja vastaavilla operaatioilla) piirrokset
tulevat omaan ikkunaan. Grafiikkaikkunoita voi olla useitakin esillä
samanaikaisesti. Tämä helpottaa kuvien vaiheittaista kehittelyä. Kuvat
tallentuvat ns. laajennettuihin metatiedostoihin (Enhanced Meta File, päätteenä
.EMF), jolloin ne itse asiassa ovat laiteriippumattomia. Tästä seuraa etuna mm.
se, että myös kuvaruutukuvia on entistä helpompi muuntaa tarkkuuden kärsimättä
muihin yleisiin kuvien esitysmuotoihin. Kuvaikkunoita voi vapaasti siirtää,
venyttää ja kutistaa Windowsille ominaisin keinoin.
OUTFILE-täsmennyksellä talletettuja Survon EMF-kuvatiedostoja osaavat
suoraan lukea monet Windows-ohjelmat, esim. Word, joilla kuvia voi
myös täydentää, muokata ja tulostaa.

Kuvien koordinaatistot voidaan entistä helpommin valita esim. myöhemmin
piirrettävän PostScript-version mukaisesti (MODE=PS GPLOT-kaaviossa),
jolloin piirrosten suunnittelu kuvaruudulla ennen siirtymistä
PostScriptiin on entistä vaivattomampaa.

Grafiikkaikkunoiden määrää ja sijaintia säädellään komennolla
GPLOT /LAYOUT <SYS-päätteinen_tekstitiedosto> 
Oletusasetus määrätään systeemiparametrilla
gplot_layout=SUR_G3.SYS
Ko. SYS-tiedostot sijaitsevat siinä alihakemistossa, jossa ovat
GPLOT-modulitkin eli <Survo>\U\G.
SUR_G3.SYS:n sisältö on:
3 1024 768          / ikkunoiden lkm ja referenssikuvaruudun koko
700   0 300 225     / ikkunoiden paikat ja koot
700 250 300 225
700 500 300 225

Esim.
GPLOT /LAYOUT SUR_G8.SYS
vaihtaa 8 ikkunan (4 ikkunaa kahdessa rivissä oik. reunassa) näyttöön.

Tietyt 1,2,3,4 ja 8 kuvan asetelmat voi valita suoraan pehmonapein
SYSTEM -> GRAPH.

SURVO MM:n kuvaruutugrafiikan erityispiirteisiin voi tutustua
esimerkkien avulla käynnistämällä sukrokomennon
/!GP-START .
Se aloittaa useampikohtaisen opetussarjan.
Ko. opetukseen pääsee myös suoraan pehmonapiston kautta: DEMO -> GPLOT

 G = Lisätietoja kuvaruutugrafiikasta englanniksi 
 M = Lisää tietoja SURVO MM:n erityispiirteistä 


More information on Survo from www.survo.fi
Copyright © Survo Systems 2001-2012.
webmaster'at'survo.fi