Re: Tilastopäivät 23-24.5.2005

[vastaus aiempaan viestiin]

Kirjoittaja: Simo Puntanen
Sähköposti:    sjp'at'uta.fi
Päiväys: 9.5.2005 4:44

Seppo Mustonen kirjoitti 8.5.2005 20:20 :

>Oulun esitykseni pohjustukseksi ja ihan yleisestikin tiettyjen
>faktojen
>esiintuomiseksi esim. opetuksen kannalta olen kirjoittanut aiheesta
>"Influence curves for the correlation coefficient"
>lyhyen tekstin, jossa johdetaan po. käyrästön kaavat ja selitetään,
>miten Survolla tuo käyrästö piirretään.
>Tämä juttu löytyy osoitteesta
>http://www.survo.fi/papers/corrcurves.pdf 
> 
>Johdin opetustani varten korrelaatiokertoimen päivityskaavan
>joskus 1970-luvun loppupuolella ja "julkaisin" sen pienessä
>A5-kokoisessa monisteessa "SURVO 76 Communications 1/1979".
>Varmaankin moni muukin on tehnyt saman. Muistan esim. Simo
>Puntasen maininneen, että ainakin Tampereella olisi samoihin
>aikoihin tehty vastaavaa.

**** Näin tosiaan kävi. Seppohan piti Tampereella
(olikohan se 80-luvun lopussa tai aivan 90-luvun alussa?)
esityksen näistä asioista. Muistan vieläkin, kuinka harvoin ollut niin
hämmästynyt yhteensattumasta kuin silloin: meillä oli pieni porukka
(Nummi, Nurhonen + SP) tehnyt aivan samantapaisia juttuja.

Tämä on hyvä esimerkki Ouluun!

Terv (kaukaaa...)  Simo P.

Vastaukset:
[ei vastauksia]

Survo-keskustelupalstan (2001-2013) viestit arkistoitiin aika ajoin sukrolla, joka automaattisesti rakensi viesteistä (yli 1600 kpl) HTML-muotoisen sivukokonaisuuden. Vuoden 2013 alusta Survo-keskustelua on jatkettu entistäkin aktiivisemmin osoitteessa forum.survo.fi. Tervetuloa mukaan!

Etusivu  |  Keskustelu
Copyright © Survo Systems 2001-2013. All rights reserved.
Updated 2013-06-15.